"Tarina."
Poika ei puhunut lauseita, pelkkiä ohuella äänellä kuiskattuja sanoja. Ehkä hän ei osannut, tai ehkä hän ajatteli, ettei kukaan kuitenkaan kuuntelisi häntä pitkään. Hänen ajatuksensa tipahtelivat kuin kastepisarat kukan terälehdeltä, hiljaa.
Mutta äiti osasi ottaa ne kiinni. Tai no, ei Hecate ollut pojan äiti kirjaimellisesti. Hän oli vain huomannut pojan likaisen bordellin nurkkapöydässä, purjehtinut tämän luo ja nostanut syliin kuin eksyneen kulkukissan poikasen.
Sinä et kuulu tänne. Ja vaikka sinulla on kauniit kädet, älä katso pelkästään alas. Pieni perhonen kotelossaan.
"Ashjasta? Tietysti. Tämä tarina ei ole minun kodistani, mutta kaupungista, jossa kerran asuin. Ashja oli pieni perhonen, joka kantoi siivissään taivaalta tippunutta tähteä. Eräänä päivänä se päätti lähteä lentämään taivaalle palauttaakseen tähden. Koska tarinoissa on aina opetus, tietysti se paloi kuoliaaksi. Mutta me emme välitä opetuksista, Ashja. Sinulle minä kerron, että kun perhonen ohitti kuun, kuun prinssi rakastui perhoseen ja otti sen syliinsä. Prinssin rakkaudesta perhonen muuttui pojaksi, ja tähti suli pojan sydämeen."
"Kimalsi," Ashja kuiskasi. Hän oli kuullut tarinan joka päivä, tarinan jonka mukaan Hecate oli nimennyt pienen kulkukissan poikasensa. Friikki ei ollut kenenkään nimi. Jokainen tarvitsi oikean nimen.
"Niin. Poika kimalsi. Erittäin paljon," vanha nainen hymähti pojan hiuksiin.
Ja me löydämme sinulle kuun prinssin, ja jos hän on mulkero, kuten prinssit nyt tuppaavat olemaan, hirtän hänet munista kattoon. Sinulla on tähti, Ashja. Tähti, joka kimaltaa...
